Luentosaleista San Franciscoon – Tutustu Fibionin tarinaan

Olemme ehtineet esitellä Fibionia ympäri maailmaa erilaisissa yhteyksissä. Joskus tavoitteena on ollut sijoittajien ja yhteistyökumppaneiden etsiminen, joskus tuotteen myynti, ja olemmepa ehtineet useaan otteeseen esitellä Fibionia esimerkkinä tutkimustulosten kaupallistamisesta uusille opiskelijoille. Tässä blogissa kerromme jännimmät paikat joissa olemme ehtineet Fibionia ”pitchata”.

Fibionin idea sai alkunsa Jyväskylän yliopiston tutkimushankkeista, joissa perustajajäsenet Arto ja Olli tekivät väitöskirjojaan. Moni ei ehkä tiedä, että Fibionin alkuperäinen idea oli mitata lihasaktiivisuutta reisilihaksista. Kehitimme ideaa eteenpäin prototyypiksi, ja laadimme idean ympärille erilaisia liiketoimintaskenaarioita. Tästä palkintona voitimme Fibion-idealla Kasvu Openin jaetun toisen sijan vuonna 2013, josta palkintona pääsimme pitchaamaan Fibionia Piilaakson sijoittajille San Franciscoon ja San Joseen.

Piilaaksossa pitchaaminen on samassa roolissa kuin mukava päivittäinen small-talk. Aina kun tapaat jonkun ihmisen, on hän potentiaalinen sijoittaja, yhteistyökumppani, tai linkki sellaisiin. Piilaakson matkalla Fibion-pitchiä tulikin harjoiteltua paljon. Ehkä mielenkiintoisimmat tilaisuudet tuolta reissulta olivat pitchaus MySQL:n perustajalle Mårten Mickosille, sekä Fibionin esittely startup-televisiokanavalle paikallisessa pitchaustilaisuudessa Microsoftin pääkonttorilla.

Yhdysvaltojen lisäksi olemme ehtineet esitellä Fibionia livenä mm. Liverpoolissa, Lontoossa, Shanghaissa, Belfastissa ja Oslossa.

Suomessa olemme osallistuneet useana vuonna Kasvu Openiin, joka on joka kerta vienyt Fibionin konseptia eteenpäin. Alla olevalla videolla Olli pääsi pitämään pitchin Future Health and Wellbeing Kasvupolun finaalissa. Mitä sanot Ollin vedosta?

Muita hienoja hetkiä kotimaan pitchauksista ovat ehdottomasti kaikki myyntitilanteet, joissa pääsemme esittelemään Fibionia potentiaalisille asiakkaille. Nämä tilanteet ovat myös oleellisen erilaisia verrattuna sijoittajaesittelyihin. Sijoittajille esitellään kasvuskenaarioita, IPR:ää, kilpailuetua ja tiimiä, kun taas asiakkaille puhutaan siitä mitä Fibion on nyt ja miten yhdessä voimme kehittää työntekijöiden hyvinvointia. Sijoittajilta olemme oppineet tulevaisuuden visiointia ja, asiakkailta ajattelemaan heidän tilannettaan ja puhumaan konkreettisesti.

Viimeisin jännittävä pitchaus asiakkaille oli osallistuminen Helsinki Liikkuu -haastekampanjaan, jossa meidät valittiin 43 osallistujan joukosta esittelemään Fibion Active Office -ohjelmaa valintaraadille 10 muun finalistin kanssa. Toivottavasti tuloksista kuullaan pian!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *